Ahdistus
Hävittäjät liitävät taivaalla
kuin pommikoneet aikoinaan vuonna 1938
sieluni käy kaikenaikaan samanlaista taistelua
sitä surua vastaan, jota ei kukaan ole huomannut
jos joku huomaisi, ne arvet, ne kivut ja
ne jäljet, jotka jäivät tytön sieluun
siitä lasinsiruisesta menneisyydestä
ihminen on herkkä, kyllä aika parantaa haavat,
mutta mitä jos ne vanhat haavat,
ne arvet ja ne kivut palaavat aina vain takaisin voimakkaampina ja
voimakkaampina?
silloin ehjät ihmiset katsovat säälivästi tai lakaisevat asian maton
alle hiirenhiljaa
kaikki on huomenna paremmin,
ne jaksavat sanoa.. mutta eivät tiedä puoliakaan siitä mitä tytöllä on
sydämellään
se on sulkeutunut kuin muuri ja päivä päivältä se muuri käy yhä paksummaksi
pian kukaan ei näe sen läpi
pieni tyttö kävelee aaveen lailla ja lausuu rukouksia joita kukaan ei kuule
tuntuu kuin koko maailma sulkisi korvansa pienen tytön tuskaisilta sanoilta
tyttö sulkeutuu lisää hän ei jaksa enää mitään
tytön elämä käy yhä ankeammaksi kun ehjät ihmiset mulkoilevat vihaisesti päälle
eivätkä tunnu ymmärtävän että pieni sydän huutaa apua, kukaan ei kuule sitä
pikku hiljaa tytön olo käy tuskaisemmaksi ja tuskaisemmaksi
ja pian eräänä talvisena päivänä tyttö kuiskaa :
"Ehkä ette huomanneet sitä kipua ja tuskaa mutta toivon että tulette näkemään sen huomenna… "