Luontoni
Vaipuu mun luontoni
kuin ilta yötä vasten
vesi huokuu tyyneyttään
vaikka vain myrskyä kaipasin
Valkea hengittää nyt tasaisin vedoin
puhun vähän ja asiaa
niinkuin se jotain ymmärtäisi
Missä karkean pakkasen kaipuu
kantamattoman lumen pehmeä syleily
se miksi ei minua kutsu nyt
Istun siis kivelle luontoni viereen
kysyn, vastaan, kysyn
Tässäkö se tie päättyy,
joka on minulle on hymyillyt
kuvaillessani suruja maisemiin