Ihmisen tie

Pitkän yön jälkeen,
katson taivasta
valoisaa.
Niin kirkasta, niin sokaisevaa.
Sen toivoa valaa,
kai pitäis sydämeen,
ja ihmisen,
tuon murheellisen,
maailmaakin valoittaa.
Mut vain kuolemaa
se toikin mukanaan.
Surua,raivoa,tuskaa,
kantaen ain taakkanaan.

Meri sinisenä siinsi,
se näytti niin rauhalliselta
ja murheelliselta,
kauan se kuolemaakin 
tuo meri iänikuinen,
nähnyt oli.
Ja kovettanut sen sydämenkin
kuolema- tuo katala,
mut toisaalta
vapahtava
olento oli.

Jenni