Tuuleni
Alla kuusten lumisten,
kuulen äänen sen:
Tuulen ikiaikaisen.
Se lauluillansa mua tuudittaa,
uneen, niin syvään ja raukeaan.
Jos hukkua meinaan tukaliin muistoihin,
taikka kuolla noihin syviin haavoihin,
niin silloin tuuleni mua auttaa jatkamaan,
ja uuden aamun taas kohtaamaan.
Kun lopulta herään aamuun seuraavaan,
ja kuumuuteen niin polttavaan,
niin silloin tuuleni mut viimeinkin pakottaa,
totuutta silmiin katsomaan,
ja lopulta: aikuiseksi kasvamaan.
Tämä tökkii välillä, mut olisi kiva kuulla kaikenlaista palautetta tästä.