Valoisa aamu
Pitkän yön jälkeen, katson taivasta
valoisaa.
Niin kirkasta, niin sokaisevaa.
Sen toivoa valaa pitäis sydämmeen,
ihmisen, tuon murheellisen, maailmaakin
valoittaa.
Mut vain kuolemaa se roikin mukanaan,
surua, raivoa, tuskaa, kantaen ain
taakkanaan.
Meri sinisenä siinsi, rauhallisena,
murheellisena.
kauan kuolemaa se nähnyt oli,
kovettanut sen sydämmenkin,
kuolema - tuo katala mut toisaalta vapahtava oli.
Jennie
|