Väsyneet pelot
rakasta, rakastele minun vikojani
kunnes niillä on peittämätön lempeytesi
milloinkaan en rukoilisi paljasta kuolemaa
irroittavan minua, sinusta
haluan vain sinun tietävän
miltä tuntuu kun mieli ruhjottuna
yrittää pitää kiinni jostain elämänarvoisesta
kuuletko sanojeni läpi
kuinka katkeruus kiteytyy sisälläni
huokuu ulos itseinhona ja -tuhona
näitkö sinä kuinka oksensin vessassasi
henkistä pahaaoloani, fyysisessä muodossa
väsyneet pelot pesiytyvät valkoisiin helmoihini
rakentavat turvapaikkaa syliini, vaieten
minä hain uusia sanoja elämääni, kappaleita
tarinan alkuja, joista hetken sitä teit tosia
Et sinäkään voi repiä kulissiverhoja.