Tyttö joka uskoi taivaaseen

Sain kirjeen. "Olen joutunut osastolle. Anteeksi etten aiemmin ilmoittanut. On ollut hiukan vaikeaa. <3 Tia" ja osoite. Istuin sängylle ja vedin henkeä. Tätä olin pelännyt.

Kului viikkoja. Sain viimein aikaiseksi kirjeen Tialle. Sitä ei ollut helppoa kirjoittaa kun tiesi sen tuskan, mikä pienen ihmisen sisällä oli. Ehkä Tian todella on parempi osastolla. Siellä siitä pidetään huolta, vahditaan ja rakastetaan. Yritin keksiä keinon päästä Helsinkiin katsomaan Tiaa. Mutta ei 15-vuotiasta ihan heti Helsinkiin päästetä. Tyydyin siis vain kirjeisiin.

Seuraava kirje oli jo pidempi. Tia jaksoi jo kertoa hieman elämästään osastolla. Se kuulosti kamalalta. Ei siellä kukaan rakastanut. Ei kukaan ottanut syliin ja halannut. Sen verran vahdittiin, ettei kukaan itseään tappaisi. Harvemmin kehuttiin, mutta rangaistuksia kyllä tuli. Kaikki oli pakko tehdä. Nekin Tia yritti naamioida välittämiseksi. Sanoi, että ihan hyvä kun opetetaan pesemään pyykkiä. Hyvähän se on, jos ihminen jaksaa elää.

Joskus Tia pääsi jopa lomille. Aluksi lomat olivat pidempiä, jopa viikonloppuja. Sitten ne lyhenivät ja harvenivat. Tällöin syytin itseäni, kun en ole mikään ahkera kirjeiden kirjoittaja. Tia joutui vieroitukseen suljetulle osastolle. Silloin ei tullut edes kirjeitä. Ei juuri kukaan 17-vuotias, joka söisi lähemmäs 10 pilleriä päivässä paljon enää jaksa. Oli kamalaa katsoa vierestä, kun ystävä ei jaksanut elää.

Meni varmaan yli puoli vuotta ennen kuin Tialta tuli ensimmäinen positiivinen kirje. Tia oli päässyt mukavalle osastolle. Sellaiselle, jossa joku jopa välitti ja jossa oli oikeasti hyvä olla. Koko elämä meni siinä vaiheessa parempaan suuntaan. Kuntoutus meni hyvin, lääkkeitäkin vähennettiin. Mutta, tämä osasto oli vain väliaikainen sijoituspaikka. Seuraavassa paikassa lääkäri oli yhdessä keskustelussa Tian isälle sanonut "Ei itsemurha ole ongelma".

Yhtenä iltana sain yhden elämäni ihanimmista puheluista. Tia soitti ja itki puhelimessa. Tian isä oli tehnyt Tialle laulun. Laulusta tehtiin single, jonka kuka tahansa pystyi netistä itselleen lataamaan. Osa ihmisistä halusi välttämättä ostaa singlen itselleen ja lopulta "Avoin kirje" -single oli Suomen singlelistan sijalla 2. Laulu sai paljon julkisuutta. Suosikki-lehdessä oli nuorten mielenterveysongelmista kolme sivua pitkä juttu, jossa kerrottiin Tian tarina. Tian isää haastateltiin tv:ssä ja myös muihin lehtiin tehtiin juttuja. Singlestä saadut tulot lahjoitettiin sille osastolle, jossa Tia oli tykännyt olla.

Kirjeet liikkuivat molempiin suuntiin ahkerasti. Vuoden osastokierteen jälkeen Tia "pääsi" nuortenkotiin. Siellä elämä yritetään pitää mahdollisimman normaalina ja silti rajoitettuna. Se ei kuitenkaan ollut oikea paikka Tialle. Tia yritti itsemurhaa nuortenkodissa. Paikan pitäjät sanoivat, etteivät pärjää nuoren kanssa ja Tia joutui kotiin. Kotiin laitetaan siis lapsi, joka tahtoo tappaa itsensä. Oma huoli oli valtava. Tuntui että koko ajan olisi pitänyt tietää missä Tia liikkuu. Kotona vietetty aika jäi kuitenkin lyhyeksi. Toisena iltana Tian isä tuli kotiin juuri kun Tia oli hyppäämässä alas kerrostalon parvekkeelta. Suljettu osasto kutsui jälleen.

Kesällä kaikki oli hyvin. Kuntoutus oli toiminut. Tia täyttäisi 18 vuotta ja pääsisi pois osastolta. Toisaalta se pelotti. Täysi-ikäistä ei voida enää ottaa pakkohoitoon. Tilanne näytti valoisalta. Syksyllä Tia pääsi muuttamaan omaan yksiöön Helsinkiin. Sai alkaa elämään omaa elämäänsä. Lääkärikäyntejä toki oli vielä aika ajoin ja lääkkeitä ei annettu kaikkia kerralla mukaan, vaan varastot piti käydä muutaman päivän välein täyttämässä. Tia oli positiivinen ja ihan normaali nuori..

Omatkin ajatukset heräsivät katsomaan asioita ihan erinäkökulmasta. Kuinka hyvin omat asiani olivatkaan. Miten nuoret voivat parantua paikassa, jossa kukaan ei rakasta? Jossa rangaistaan eikä palkita? Ystäviin ei pystynyt olemaan yhteydessä. Joillakin osastoilla sai viikon aikana soittaa kaksi puhelua, 15 minuuttia vanhemmille ja 15 minuuttia jollekin ystävälle. Tätäkään vaihtoehtoa ei ollut joka paikassa. Ainakin itselläni, huonona päivänä ystävien tuki on parasta lääkettä. Mutta, entä kun ympärilläsi on vain muita sairaita ihmisiä? Jaksaako heistä kukaan kuunnella sinun huoliasi, kun omatkin huolet painaa liikaa?

Tämä tarina ei kuitenkaan päättynyt hyvin. Eräänä ihan normaalina lauantaipäivänä äitini kysyi: "Lehdessä oli juttu Tiasta, siitä jonka isä oli tehnyt sen laulun. Onko tämä nyt se sinun paras kaveri? Se oli tappanu ittensä". Menin itse jotakuinkin shokkiin. Ilta-Sanomien lööppinä oli "Tiaa ei pystynyt kukaan pelastamaan" ja sisäsivuilla kolmen sivun juttu. Maanantaina 17.11.2008 Auroran sairaalassa, suljetulla osastolla Tia oli vienyt hengen itseltään. Myöhemmin Tian isä soitti. Kysyi tiedänkö mitä on tapahtunut ja sanoi ilmoittavansa hautajaispäivän heti kun tietää.

Ilta-Sanomien jutussa luki, ettei Tia ollut suunnitellut tappavansa itseään. Hän oli vain halunnut helpottaa pahaa oloaan ja mennyt liian pitkälle. Uskon tähän itsekin, koska Tia on sanonut aiemmin, että jos hän oikeasti aikoo jotain itselleen tehdä, niin kaikkein tärkeimmät ihmiset saavat viimeisen kirjeen. Nyt ei ollut viestiä, ei mitään. Asia vain tuntui ihan liian todelliselta, kun näki ystävänsä naaman joka kaupan seinällä. Se oli kamalaa. Ei sitä halunnut uskoa siltikään.

Tia halusi pienet hautajaiset. Nyt kuitenkin kun Tian isä on alkanut hautajaisia järjestää, on paikalle kutsuttu porukkaa mm. keskustelufoorumeilta joilla Tia kirjoitteli. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole Tiaa edes nähneet. Tian isä kai haluaa vielä hautajaisillakin julkisuutta sille, miten paha nuorilla oikeasti on olla. Sunnuntaina 30.11. Helsingissä, Ravintola Lepakkomiehessä Tian isä järjesti muistokonsertin.

Kaiken tämän jälkeen itsemurhaa katsoo täysin eri näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan Suomessa tehdään 1000 itsemurhaa vuosittain eli siis tänäänkin 3 suomalaista tappaa itsensä oman käden kautta. Eikö olisi aika jo herätä, eikä väheksyä ja alistaa ihmisiä, jotka ovat masentuneita? Eikö heitä kuuluisi auttaa? Elämme yhteiskunnassa, jossa lähes kaikilla meistä on katto päänsä päällä, edes hieman ruokaa kaapissa ja vaatteet yllään. Emmekö voisi uhrata pienen hetken itselle tärkeälle asialle, ystäville? Niin moni nykyään syrjäytyy, jää yksin. Jos itsestä tuntuu, että omilla ystävillä kaikki on hyvin, eikö voisi pudottaa edes sen 5 senttiä keräykseen, jolla tuetaan nuorten mielenterveystyötä?

Kun opiskelee nuorisotyötä, asiaa ajattelee myös siltä kantilta. Kuinka auttaa nuorta, jolla on itsetuhoisia ajatuksia? Onko oikea paikka kuitenkaan osasto? Onko nuori mieluummin ystäviensä seurassa? Toki varmaan mieluummin, mutta kumpi on nuorelle oikein tai parempi vaihtoehto? Mitä Tian tapauksessa olisi voinut tehdä toisin? Kaiken kaikkiaan, vielä, kun Tian lähdöstä on niin lyhyt aika, päällimmäisenä mielessä on vain ikävä.

Kamalaa ajatella, että oma, paras, ystävä lasketaan haudan lepoon 13.12.2008 vain 18 vuotiaana.

Kertomus ystävyydesta ja osaksi myös kannanotto nuorten pahoinvointiin.

iipee