Saippuvaa

Eversti istui ikkunan ääressä haikeana. Pihalle katseleminen oli hänen ainut ilonsa, johon hän ei tarvinnut apua. Hän oli jo tottunut siihen, että pyörätuoli teki hänen elämästään tylsää ja vaikeaa. Onneksi hän sentään pystyi syömään vielä itse. Miten noloa se olisikaan, jos joku syöttäisi kuria pitävää ja arvostettua everstiä kuin jotain pikkuvauvaa. Mielummin hän kuolisi nälkään!

Eversti jatkoi pihalle tuijottamista. Sama vanha puinen puutarhatuoli seisoi keskellä pihaa. Se mökötti, eikä ihme. Olihan se joutunut viimeiset 30 vuotta keinuttamaan emäntien 100-kiloisia, hikisiä ahtereita ja samalla kuunnellut tylsiä juoruja, joita akat huutelivat toisilleen.

-"turhanpäiväsiä jorinoita", myrähti eversti hiljaa.

Oli hiljaista. Kuului vain seinäkellon rytmikäs tikitys ja villeinä riehuvien kärpästen surina. Välillä ne kopstahtelivat ikkunaan Bzzz… kops, bzzz… kops.

Eversti katseli huvittuunena kärpästen epätoivoisia yrityksiä päästä ulkoilmaan. -"Kyl työ pikku hiljaa totutte tähä pölysee sisäilmaa, niihä mieki tein!"

Talon emäntä tuli ryminällä sisään tupaan kantaen kattilaa ja kahta kulhoa. Toisen kulhon hän jätti pöydälle ja jatkoi matkaa keittiöön.

-"Myö saatii naapuri Ellalta kesäkeittoo!", kuului emännän huuto keittöstä.-" Hurjan maukasta!".

-"Sie tiiät varsi hyvi ett mie en maista mittää!", huusi eversti takaisin vihaisena.

Muistot palasivat everstin mieleen. Talvisota oli jättänyt häneen ikuiset, raastavat arvet. Se oli vienyt häneltä paljon. Isänmaan puolesta oli henkensä menettänyt monta everstin rakasta ystävää. Hänkin oli ollut lähellä maahan multaamista. Sitkeä keuhkokuume oli viedä häneltä hengen, mutta hän onnistui selviämään siitä. Makuaistia ja kävelemiskykyä ei hänellä kyllä enää ollut.

Tympääntyneenä ja katsomatta edes kulhoon päin, hän tarttui siihen ja alkoi lusikoida keittoa suuhunsa.

-"mautonta ja limaista", murahti eversti samalla kun emäntä saapui ruokapöydän ääreen kantaen kahta ruokalautasta.

-"Mihinkä se ihra katosi?" kysyi emäntä silmät pyöreinä.

-"Mikä hemmetin ihra?

-"No se possun ihra jonka mie jätin tähä pöyvälle! piti tehä siitä tännää saippuvaa! Ellu ol laittant sen nii valmiiks jot ei tarvint ko lipiät heittää joukkoo ja keittää loppuu!"

Everstin lusikka tippui lattialle.

-"No se selitti sen perhanan limasuuden!", ärähti hän kiukkuisena ja kääntyi taas katselemaan ikkunasta ulos. raivo myllersi hänen sisällään, mutta hänen oli säilytettävä arvokkuutensa.

Haluan omistaa mummollei, Irjalle. Hän toimi lottana talvisodassa

Martsu