Pieni arkku viimeisellä matkalla
Kun synnyit tähän maailmaan,
jouduit elämästäsi taistelemaan,
jokaisesta hengenvedosta.
Et kuitenkaan koskaan luovuttanut.
Vain hetken elit,
mutta silti elämäni pelastit.
Olit valoni silloin,
haparoin pimeässä.
Pohdin usein,
miksi sinä,
miksi en minä?
Kannoit raskasta taakkaa pienillä hartioillasi.
Niin kuin olen minäkin,
läpi näiden pitkien vuosien.
Olit urhea soturi niin kauan,
kuin pieni sydämesi sykkiä jaksoi.
Mutta sitten tuli päivä,
jolloin näin pienen arkun viimeisellä matkalla.
Ja tiesin sinun menneen.
Vaitonaisena sen kulkua seurasin yhä pohtien.
Miksi sinä?
miksi en minä,
joka olin jo kaiken nähnyt.
Runo on kirjoitettu raakileena jo noin 10 vuotta sitten, mutta vasta nyt se on päässyt valmiiseen muotoonsa. Kertoo, jostain, mitä olen kerran saanut (joutunut) todistamaan, ja joka jätti lähtemättömän vaikutuksen.
Melancholy Man
|