Vajoan kipuun

Vajoan aina, aina kun uskon eniten,
että olen päässyt menneisyydestä nykyiseen.

Vihan, katkeruuden ja surun varjostamat
kasvoni hautautuvat, nykyään liian usein käsieni lämpöön. 

Vajoan sirpaleisiin unelmiin, vajoan
öisiin huutoihin, vajoan kätkettyyn kipuuni…
Vajoan, ellet sinä anna uusia haaveita,
ellet sinä kuule huutoani uudestaan,
ellet halua eheyttää taas.. Ja minä
tiedän, sinä haluat.

Vajoan huuruisiin pakkasiin, yksinäisiin
tunnelmiin, kamaliin valheisiin..

Vajoan, ellet sinä anna jään sulaa,
ellet sinä anna ystäviä, ellet sinä tao
jälleen minuun totuutta..Ja minä tiedän,
sinä haluat.

Siksi pyydän taas: Tule takaisin, tarvitsen
sinua enemmän, kuin tätä mailmaa..

Runo kertoo kivusta, jota tunnen. Uskosta, jota osaksi vasta kaipaan. Sekä tämän hetkisestä elämäntilanteesta, joka ei ole sitä, miltä se vaikuttaa.

Marika