Sinä 2
Oli keskiviikko ilta, kun olin lähdössä takaisin kotiin teiltä. Eija oli jo entisellään. Sellainen räpätäti ettei toista ole.
- Heippa nyt sitten. Sanoin Eijalle ja lähdin ovelle päin.
yhtäkkiä kuulin nimeni.
- Sara, odota!
- No? minun pitäisi mennä jo.
- Voisimmeko jutella? Kysyit.
- En oikein tiedä. Minka varmaankin odottaa sinua.
- Minka sitä, Minka tätä.. Tule, otit minua kädestä kiinni, minä vien sinut kotiin.
Sinä otit takkisi naulakosta ja lähdimme kävelemään autollesi. Minka juoksi peräämme.
- Mihin sinä Jussi menet? Meidänhän piti mennä tänään Helenalle.
- Vien Saran kotiin. Mene yksin. Soittelen illalla.
- Kyllä minä voin kävelläkin. Vastasin kiireellisesti.
- Ei. Minä vien sinut. Haluan puhua kanssasi, Katsoit syvälle silmiini ja varmaan huomasit että olin jännittynyt. Nyökkäsin vastaukseksi.
Automatkan olit kovin hiljainen. Saavuimme kotiini ja kysyit voisinko tarjota sinulle kahvia.
- Tule sisälle ja ole kuin kotonasi. Sanoin, nakkasin takkini eteisen tuolille ja menin keittiöön keittämään kahvia.
- Täällä on samanlaista kuin viimeksikin. Sanoit tullessasi keittiöön.
- En jaksanut tehdä mitään suuria muutoksia. Mutta toivottavasti se on miellyttävä.
- Tämä on oikein nätti.
Tulit viereeni, käänsit minut ympäri ja pidit kasvojani kädessäsi.
- Sinäkin olet nätti. Kuiskasit painaessasi huuliasi huulilleni.
En vastannut suudelmaan. Kavahdit kauemmaksi tajuttua sen.
- Anteeksi, minun ei olisi pitänyt. Mutta kun katselin sinua ja äitiäni tänään muistin miten paljon vanhempani sinusta välittivätkään. Isä piti sinua kuin tyttärenään ja äidille olit kuin pikkusisko jota hän ei koskaan saanut. Mutta minulle sinä olit kaikki. Tajusin varmaan vasta tänään kuinka paljon minä rakastan sinua vieläkin. Olin tyhmä silloin aikoinaan. Annathan anteeksi? - En usko pystyväni siihen. Vastasin
Kyyneleeni kastelivat kasvoni ja kätesi. Riuhtaisin kätesi irti kasvoiltani ja lähdin olohuoneeseen. Sinä seurasit minua.
- En minä Minkaa rakasta. Sinua minä olen aina rakastanut.
- Tuota minäkään en usko. Sanoin ja tuijotin sälekaihtimien välistä kadulle.
- Kannattaisi. Sillä se on ainoa asia mitä olen tänään ajatellut.
- Sinä olet menossa naimisiin. Ymmärrätkö? Naimisiin Minkan kanssa. Et sinä voi naida ihmistä jota et rakastaisi.
- Totta. Peruutan häät. Tahdon mennä sinun kanssasi naimisiin.
- Ei! Sitä et kyllä tee. Sinulla oli siihen mahdollisuutesi ja munasit senkin. En voi sallia sinun satuttaa Minkaa samalla lailla kun sinä satutit minua.
- Tiedän että satutin sinua. Mutta luulin sinun antaneen anteeksi, kun niin useasti kävit meillä.
- Kävin katsomassa äitiäsi. En sinua.
Lysähdin sohvalle, silmäni olivat aivan turvoksissa. Huomasin ne katsoessani lasivitriiniin.
- Menisit pois. Lähtisit ja unohtaisit minut niin kuin viimeksikin teit.
- En minä sinua koskaan ole unohtanut. Luulin ettet välittänyt minusta.
- Välittänyt? Minähän rakastin sinua koko sydämestäni. Mutta viimeisen temppusi jälkeen en voinut sietää sinua. Mutta rakastin kylläkin.
Tuijotit minua pitkään. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Liikahdit. Nousit ylös. Tulit viereeni istumaan. Otit minut kainaloosi ja sanoit.
- Rakastan vain sinua. En ketään muuta. Ja jätän sinut rauhaan jos kerran vaadit sitä.
- Vaadin! Mene äläkä ilmoittele itsestäsi mitään enää koskaan. Sanoin vetäytyen pois kainalostasi.
- Hyvä on, minä menen. Ovi kolahti perässäsi.
Kuuntelin vielä kuinka käynnistit autosi ja lähdit pois. Olit poissa elämästäni lopullisesti. Pidinkö siitä? No nyt se ei ainakaan tuntunut hyvältä.