Jotakin
sanoin…
ojenna minulle ruusu, elämäni puutarha.
Ojenna kaikkein piikkisin ruusu minkä löydät…
Ja sain totisesti kauneuden
joka puolusti itseään tuhansin piikein.
Lapsuuteni puna-apilat
eivät tunteneet minua ruusu käsissäni…
Voi! Käykö aina näin?! Me emme tunne mitään hyvin ja pohjaan asti.
Ja elämäni puutarha väsyi
-sitä ympäröi muuri
ja sen päällä satoi suuri pilvi
niin ettei kukaan tiennyt
miten se itki kaikkia piikkejä ja okaitaan.
Vaikuttaapa teiniangstilta.