Runo 1
Koputtava hengitys
suojana takanani.
Kääntymättä katson totuuksia,
valehdeltuja ja todellisia,
naurettavia tiivistelmiä
toistoihin asti.
Kuparista kudoin kankaan itselleni,
se polveili metallisesta maasta ilkkuen.
Kuparissa kulkien, johtaen sähköä kuin valuvan veden kuva
kuuntelen koputuksia korvani juurella
haistan palavan lihan paljastavan auringon pelastaessa kuolleen yön.
Sisäänpäin kääntyneet kynnet luovat kummastuneita katseita
ristikkoihin, omiini ja muiden
ja nauran niiden pelaamalle ristinollalle syntymäni ja kuolemani kanssa.