Kevät ja valmistuminen
Tänään painettiin taas kasa valkolakkeja päähän. Sää suosi valmistuneita, ja mieli oli varmasti monella onnellisen kevyt. Tuoreessa muistissa lienee opettajien/koulutovereiden sanat uurastuksen päättymisestä ja vapauden alkamisesta. "Lähtekäämme koettelemaan siipiämme ja kyllä elämä kantaa" -hokemat on kuultu varmastikin monessa päättöpuheessa. Lennokkaita ajatuksia siivittää vauhdikas ja ikimuistoinen ilta, jolloin yhdessä tehdään mahdottomasta mahdollista.
Ei kuitenkaan mene montaakaan viikkoa, kun todellisuus tulee iskemään suureen osaan kuin valmistujaisia seurannut aamu -unelmien opiskelupaikka ei irronutkaan tai haaveet ulkomaille opiskelemaan lähdöstä kaatuu saamatta jääneeseen stipendiin. Toiset joutuvat tyytymään varavaihtoehtoihin, kun taas toiset eivät päässeet mihinkään. Yhtäkaikki, välivuosi unelmasta häämöttää jokatapauksessa. Niiden salaa äidin kainalossa puserrettujen kyynelten jäljet pestään kasvoilta ja tekohymy liimataan naamalle, kun sukulaisille ja kavereille selitellään, että "kyllä tämä minun kakkosvaihtoehtoni matematiikka on sitten erittäin hyödyllinen välivuosipaikka -kyllä, uskon vakaasti sen hyödyttävän ensi vuonna, kun haen uudestaan opiskelemaan ranskalaista filologiaa", tai "kyllä, olen saanut paikan s-marketin kassalta, onhan se hyvä pitää välivuosi ja kerätä vähän rahaa, niin ei tarvii sitten myöhemmin lainaa nostaa."
Kun uuden opiskelupaikan alku sitten lähestyy, huomataankin, että asuntojen vuokrat ovat pilvissä, säätiöiden asuntoihin ei ole asiaa ja edes niitä törkeän hintaisia asuntoja ei meinaa saada mistään. Puhumattakaan kelan paperiviidakosta ja koulun alkuun liittyvistä muista byrokraattisista koukeroista. Opiskelun alettua monet saavat huomata, että hienoissa esitteissä, joita koulutusmessuilla jaettiin kaikenmaailman usb -tikkujen kylkiäisinä, uskomattoman hienoilta kuulostaneet opiskelualat ovatkin ihan jotain muuta ja se opiskelukin on kaikkea muuta kuin jenkkileffoista on saanut ymmärtää; statussymboliksi ostettu MacBook airikin joutuu ihka oikeaan käyttöön useammin kuin kerran päivässä.
Pitkien koulupäivien lisäksi yöt ovat pitkiä ja kosteita. Killat ja ainejärjestöt värväävät uudet opiskelijat toimareiksi ja opettavat fuksitapahtumissa kuinka sitä kuppia oikeasti kallistetaan; pullo kossua per bileet, tavoite on, että muisti katoaa viimeistään tunti bileitten alun jälkeen. Aamulla herätään 110 kilometrin päästä omasta kämpästä pelkkä lakana yllä ja mietitään, että millähän sitä kotiin pääsisi kun lompsa on kateissa ja kännykästä on akku loppu. Myöhemmin rehvastellaan yhden yön jutullaan menkat ihan sekaisin, kun taas tuli tarvittua katumuspilleriä. tai no, tarvittua ja tarvittua, mutta kun muistikuvia ei ole niin eihän se vara venettä kaada.
Lopulta opiskelujen ja opiskelijaelämän yhteensovittaminen, kelan kanssa taisteleminen, 1900-luvulle jämähtäneen opintotuen avulla pärjääminen, opintotpisteistä tuskaileminen ja jatkuva unenpuute ajavat YTHS:n mielenterveysneuvojalle, joka vähän naurahtaa ja sanoo, että se on sitä opiskelijaelämää, ja kyllä se siitä. Ehkä.
Viikonlopun koittaessa huomaa lopulta ettei ovesta mahdu sisään, kun kämppä on todellinen läävä. Imuria kaapista onkiessaan miettii, että olisi se ihan kiva, että äiti olisi vielä siivoamassa puolesta. Samalla esiin pölähtää ylppäreistä tehty valokuva-albumi, jonka sisäsivuilla poseraa nuori, onnellinen ja viaton tyttö. Vieressä lukee "Usko itseesi, niin kyllä elämä kantaa" Ironisen naurahduksen saattelemana albumi lentää komeron perukoille ja imuri kädessään hän suuntaa taistoon hemmetillistä sotkua vastaan. Ehkä se huomisessa tentissä tentattava kirjakin löytyisi sen alta. Jos ei, niin ainahan on ne Mallan bileet. Yhdessä sitten kumotaan shotteja kurkusta alas ja nauretaan sille naiiville ylioppilaalle -salaa kadehtien.