Lohduton
Kun on valvonut tarpeeksi monta yötä yksin pimeässä
ei kaipaa enää lähelleen ketään toista
oppii tuntemaan yön sametinpehmeyden tyynyllään
sen jokaisen askeleenkin sateisilla kaduilla
sen värähtelyt ilmassa kuin iskut kaukaisten siipien
sen lohduttoman kosteuden alla silmäluomien
sen kosketus kasvoillaan kuin pohjoistuuli
alkaa kutsumaan sitä ystäväkseen
vaan minkälainen ystävä
jättää ja hylkää
lailla aamutähden?