Pakoon maailmaa
Yön hämärä leijuu maailmani yllä
kaivaen sisimmästäni
unhoitetut muistot.
Mieleni maiseman,kaipuulla,
tuskalla,surulla,ahdistuksella
koristellut puistot.
Niissä minä seikkailen usein paetakseni
turvatonta maailmaa,
vain niissä voin tehdä
kadonneesta taas olevaa.
Ei ne taivasta ole mutta
jotain sellaista jota en tahtoisi kadottaa.
Muistoja,joko hyviä tai pahoja,
elämää,jota en tahtoisi unohtaa.
Jos joskus eksynkin liikaa
tuohon menneitten murheiden maailmaan,
niin kyyneleet tekevät hyvää
ja sieltä syyt niihin minä saan.
Ne puistot kasvavat päivä päivältä yhä enemmän,
mutta keskeltä puistoja löydän aina pimeän.
Kävelen keskukseen täynnä pimeää ja tummuutta.
ja silloin tajuan olevan hyvä että löydän
myös pahaa vanhaa kuin hyvää uutta.
Ei niitä tarvitse muuttaa tai
toisiinsa verrata,
murehtijalla vaan pitää olla paikka
johon silloin tällöin paeta.