Ei sittenkään
Istun huoneeni lattialla, nurkassa ja olen iloinen. Istut vieressäni. Tunnen oloni niin turvalliseksi siinä lähelläsi. Juttelemme kaikenlaista tavallista. Parempaa hetkeä en voisi kuvitella. Viimeinkin olit siinä ja osasin taas nauttia elämästä. Kaikki tuntui niin hyvältä ja mikään ei voisi nyt mennä huonosti. Olit tullut siihen, en muista milloin. Kauaa et ollut vielä siinä viettänyt aikaasi. Kaikki oli niin sekavaa. En jaksanut piitata siitä, pääasia oli, etttä olit tässä. Nyt tuntui, että kaikki ystävät olivat luonani, vaikka sinähän olit tässä vain. Mutta se riitti, sinä olit kaikki ystävät joita tarvitsin. Sitten näen valoa, putoan valoon. On aamu ja herään. Kaikki olikin vain ollut unta, eikä sinua näkynyt missään. Huokaan syvään. Tämähän oli niin tavallista. Käännyn ja yritän jatkaa uniani. Kaikki olisi niin hyvin, jos edes voisi vain nukkua. Voisi nähdä juuri sitä unta, jota haluaisi. Haluan vain nukkua, nukkua koko ajan. Saisin olla luonasi enemmän, enemmän voisin viettää aikaa sinun kanssasi. Voisinhan hypätä junaan, tulla sinne missä asut. Enhän osoitettasi edes tiedä, mutta voisin etsiä. Jotenkin se vain on niin vaikeaa, hypätä siihen junaan. Enkä usko, että haluaisit minua sinne. Nukahdan uudelleen, mutta en näe sinua missään.