Syksy ottaa kaiken

Syksy, se on tulossa. Se tulee nopeaan, liian nopeaan. Se tulee, ja vie minulta sen vähäisenkin ilon, joka minulla on. Se tulee kuin pelottava hirviö, kohti se hyökkää ja kohtelee kaltoin. Se ottaa pois ihmisen, joka on niin tärkeä. Se ottaa ajan pois, ajan jota tarvitsisin nyt, kun se jo vie ihmisen pois luotani. Tarvitsisin aikaa, jotta voisin yrittää toipua. Mutta ei, Syksy tuo mukanaan kiireen, stressin ja kaiken kamalan. Syksy on kamalinta aikaa, ehkä joskus kaunista. Mutta tämä tuleva syksy, se ei ole kaunista eikä mukavaa. Se on liian ahne, tahtoo viedä mukaansa kaiken hyvän, ja tahtoo kaataa niskaan kaiken pahan, jota se on kantanut koko kevään ja kesän ajan jossain piiloissaan.

Nyt se tulee, ja kaataa kaiken minun niskaani. Stressin kestäisin, jos eräs ihminen jäisi, mutta ihmisen lähtöä en ehkä kestäisi, vaikka ei olisi stressiä. Mutta helpompaa hänen "menettäminen" olisi, jos ei olisi sitä ainaista kiirettä ja väsymystä. Ja pahinta tässä on se, etten tiedä, kuinka kauan joudun olemaan niin kaukana ihmisestä, juuri siitä ihmisestä, jonka maailman vähiten haluaisin lähtevän noin kauas.

Pieni toivo vielä elää, kun voi olla, että hän tulee takaisinkin joskus. Mutta milloin, siinäpä onkin minulle suuri arvoitus, jota en jaksa ratkaista yksin, en, en jaksa enkä kestä sitä. En kestä sitä tietoa, jonka kuitenkin saan. Pakko on aina varautua pahimpaan, muuten tulee liikaa pettymyksiä ja surua. Syksy vie minulta niin tärkeän ihmisen, tuo kiireet ja stressit, ei syksy voisi pahempi ollakaan. Kunpa sitä ei tulisikaan, kunpa sen voisi vaan siirtää sivumpaan ja elää tätä aikaa, tätä, jolloin asiat on edes vähän paremmin, kuin syksyllä tulee olemaan. Mutta ei, syksy vaan tulee raa'asti, ottaa kaiken, vie kaiken mennessään ja lähtee ilkeästi pois.

Tuutikki