Yksin
Olen yksin, suren ja toivon. Hylkäsit minut, en voi ymmärtää miksi niin teit. Olisit voinut olla täällä, minun kanssani kun tarvitsen sinua koko ajan. Joka hetki, jokainen henkäys, kaikki ahdistaa, kun lähdit ja jätit minut yksin, se kaikki tuntuu, kuin naru kiertyisi kaulani ympärille ja kuristaisi, kuin keuhkoni lukittaisiin ja kaikki minun sisälläni on rikkoutunut. Miksi lähdit, olisit voinut aivan hyvin jäädä. Tarvitsen sinua täällä. Ymmärrän että sinua tarvitaan siellä missä nyt olet, mutta täällä sinua tarvitaan kipeämmin. Eihän meillä ole välimatkaa todellisuudessa kuin muutama sataa kilometriä, mutta se tuntuu tuhannelta valtamereltä, kuin ne olisivat esteenä meidän välillämme, kuin muurit olisi rakennettu meidän väliin, jotta varmasti pysyisimme erossa toisistamme. Itken yksin ikäväni, toivoen koko ajan että ilmestyisit jostakin, sanoisit ettet lähde enää pois, jäisit luokseni ja kansssa tarkoittaisit sitä. Enhän ole kanssasi paljon aikaa viettänyt, mutta se vähäinenkin riitti, ehkä minä olen väärässä. Ehkä minun pitäisi antaa periksi, luovuttaa, päästää köysi irti ja antaa olla. Ehkä en voi saada sinua itselleni, en ehkä vaan voi. Haluaisin kertoa sinulle suoraan, kuinka tärkeä olet minulle. Olet paras ystävä, korvaat kaikki ne ihmiset, jotka ovat ympärilläni, tiedän ettei kukaan muu välitä. Arvaan ettet sinäkään välitä, mutta toivon aina että jaksaisit välittää. Haluaisin katkaista köydet, kaiken väliltämme, mutta sitten en haluakaan. Haluan sinut tänne, en pysty päästämään irti. Haluaisin että ymmärtäisit kaiken ja voisit tulla, mutta kaikki kyyneleet ovat turhaa, kaikki toivo on turhaa, kaikki unelmat ovat turhaa, et kuitenkaan enää tule…
Yksin olemisesta ja siitä, miltä tuntuu kun jätetään yksin.