Miks sä menit pois
Me oltiin tunnettu toisemme ja vauvaiästä asti. Meidän äidit oli samaan aikaan samassa sairaalassa samassa huoneessa synnyttämässä meitä. Ehkäpä sen takia meillä olikin jotain vahvaa välillämme, ikuinen side jo syntymästä asti. Ja siellä me kaks sitten tuijotettiin toisamme omista sängyistämme ja tiedettiin heti että tää ei oo viimenen kerta kun me nähään toisemme. Eikä niin käynytkään.
Vuoden päästä te muutitta samaan rappuun, meidän naapuriin. Meidän äidit oli jo ystävystyneet jo sairaalassa, eikä siis ihme että me vierailtiin usein toistemme luona. Ja joka kerta kun me tultiin teille mä olin mukana ja meidät laitettiin samaan leikkikehään leikkimään yhdessä. Ehkä tää vahvisti meidän suhdetta entisestään.
Ekalle luokalle me käveltiin yhtä matkaa, ilman vanhempien tukea. Koulussa me istuttiin aina vierekkäin, syötiin samassa pöydässä, leikittiin toistemme kanssa joka välitunti. Ja toiset seuras kateellisena kun me naurettiin samoille jutuille, pidettiin hauskaa yhdessä, poistuttiin koulusta aina yhdessä. Meillä oli jotain ainutlaatuista.
Me oltiin aina kipeinäkin yhtä aikaa. Yhen kerran meille molemmille iski vesirokko yhtä aikaa ja kesti tasan yhtä kauan molemmilla. Me ei edes välitetty kutiavista näppylöistä, pääasia et me saatiin olla yhdessä. Niinhän sen kuuluikin mennä.
Yläasteella kaikki katto meitä pitkään kun me saavuttiin käsi kädessä kouluun. Kaikki kysy ollaanko me oltu kauankin yhessä ja me naurettiin muiden hölmöydelle, ei tajuttu miksei tyttö ja poika vois olla vaan kavereita. Ja yhdessä me suojeltiin toisiamme liian innokkailta ihailijoilta ja puolustettiin toisiamme kaikissa tilanteissa. Meillä oli vaan toisemme.
Ysin keväällä sä sanoit haluavas puhua mun kanssa vakavasti, meistä. Sä kerroit miten paljon sä välität musta ja miten vahva side meidän välillä on. Sä kuitenkin sanoit, että haluaisit kokeilla myös jotain muuta, ei enää pelkkää ystävyyttä. Ja sanomatta sanaakaan sä tiesit, et mäkin halusin olla enemmän, kokee jotain suuermpaa sun kanssa. Niinpä me sit päädyttiin yhteen.
Pari päivää koulujen loputtua sä lähetit mulle huolestuttavan tekstarin. Sä pyysit siinä anteeks kaikkee, halusit et mä olisin onnellinen. Sä sanoit rakastavas mua aina, mut et vaan enää jaksanu tätä kaikkee. Illalla sut löydettiin kuolleena teidän vajasta, roikuit katosta köysi kaulassa. Ja hiljaa minä itkin monta viikkoa sun mentyäsi, itken vieläkin kun muistelen sua. Miks sä menit pois?