Tuskaa

Poika istuu yksin koulun rappusilla. Kello on jo kuusi, mutta hän ei vielä halua lähteä kotiin. Hän nojaa päänsä koulun lasiseen oveen ja huokaa raskaasti. Ensimmäinen kyynel vierii alas hänen poskeaan pitkin, hän antaa sen valua. Kyyneleen saavutettua suun hän nuolaisee sen pois, maistaa suolan kielellään. Sulkee silmänsä.

Tyttö kävelee yksin kohti kotia. Kello on jo kuusi, mutta hän ei ole vieläkään perillä. Hän pysähtyy seuraavan pysäkin kohdalle ja sytyttää viimeisen tupakan. Ensimmäinen kyynel vierii alas hänen poskeaan pitkin, hän pyyhkäisee sen nopeasti pois. Hän vetää vielä viimeiset savut tupakastaan, tumppaa sen pysäkin seinään. Huokaa hiljaa.

Poika nousee ylös pimeyden saavutettua koulun. Hän ei välitä enää ajan kulusta, heittää kellonsa päin kivistä seinää. Hän kuulee hiljaisessa yössä puhelimensa tutun soittoäänen, naurahtaa. Hän kaivaa uuden puhelimen repustaan, heittää sen kaikin voimin eteenpäin. Puhelin hajoaa palasiksi osuttuaan koulun seinään. Hän nauraa.

Tyttö saapuu viimein kotiovellen. Hän painaa kohmeisin sormin ovikelloa, kuulee nopeita askeleita sisältä. Hän näkee äidin avaavan oven, antaa halata. Hän kuulee kaukaisesti äidin huolestuneet kysymykset, mutta ei pysty sanomaan mitään. Hän sulkee oven äitinsä nenän edestä ja käpertyy sänkyynsä. Sulkee silmänsä.

Poika juoksee nauraen pitkin autotietä. Hän näkee kaukaa tulevan auton valot, hymyilee tyytyväisenä. Hän pysähtyy keskelle tietä, odottaa auton tulevan kohti. Hän kuulee auton jarrujen äänen, tietää kuskin yrittävän jarruttaa, turhaan. Hän tuntee auton lennättävän hänet ilmaan, nostavan ylös korkeuksiin. Hän nauraa.

Aamulla tyttö saa lukea lehdestä öisestä onnettomuudesta. Hän tietää pelkän otsikon nähtyään mitä on tapahtunut. Hiljaa hän sulkee silmänsä ja antaa kyynelten valua, ei aio enää estää niiden tuloa. Tänään hän ei mene kouluun, eikä huomenna tai koko viikolla. Hän lukkiutuu huoneseensa, piiloutuu peiton alle, suree mennyttä rakastettuaan. Itkee itsensä uneen.

Strawberry