Jossoo

Plip. Plip. Plip. Onko plussakorttia? Kiitos. Hei! Plip. Plip. Plip. Plip. Viistoist kolmekymmentä. Kiitos! Muita jonossa ei ollutkaan. Minna katseli poistuvan asiakkaan lököttävää takamusta kasvot tuskaiseen ilmeeseen vääntyneinä. Vielä kaksi tuntia. Onneksi oli jo hiljentynyt. Ja taas joku tuulipukuämmä. Pysyisivät kotona eivätkä tulisi tänne työntekijöitä kiusaamaan! Pakkoko sitä ruokaa on vielä tähän aikaan perjantaina ostaa. Näkee muuten jo kaukaa, että tuulipukusi on yli viisi vuotta vanha. Äitini käytti samanlaista ennen kuin menin lukioon. Mitä, aikooko se kysyä jotain?

"Kuule mie uattelin sellasta kysästä ka onkohan tiällä sitä Jossoo", avasi ämmä ryppyiset huulensa ja antoi tahmeiden sanojensa valua pesuaineenhajuisen ilman läpi. Minna mykistyi. Mitä helvetin Jossoo? Ikinä kuullutkaan sellaisesta. Ja tuohonko pitäisi osata vastata? Puhuisi kunnolla eikä mongertaisi tuota vieraan kaupungin vastenmielistä viäntelyä.

"Jossoo?" kysyi Minna kurtistettuaan ensin otsaansa ja nostettuaan ylähuultaan niin, että nököhampaat näkyivät.

"Ka niin ko minun tyttö tullee tänä iltana kotio ja see on siitä aen huastanna, ni mie uattelin jotta voesin osttoo sitä niin se olis niin mielissään. Ko se nykyvään niin harvoin kerkijää tiällä käövä, niin se olis niin mukavoo… "

Minna ei jaksanut kuunnella. Hän ei todellakaan tiennyt mistään jossoista mitään. Pitäisi käydä takahuoneessa kysymässä Tomilta, mutta kun ei viitsisi, kun se kuitenkin vain tuijottaisi liian alas, eikä edes hävennyt sitä. Mokoma rasvanaama, ei kai se oikeasti kuvitellut iskevänsä minua jossain vaiheessa? Minna vilkaisi myymälän perälle ja onnekseen huomasi, että Tomi oli juuri purkamassa pahvilaatikosta säilyketölkkejä hyllyyn.

"Käypä tuolta pojalta kysymässä, se tietää paremmin meidän tuotevalikoiman", ehdotti Minna ämmälle.

"No miepä menen kyssyyn häneltä", vastasi tuulitakkiämmä ja lähti lyllertämään pois kassan luota. Minna huokaili itsekseen ja yritti katseellaan hoputtaa kelloa. Ei onnistu. Vielä neljä vuottako tätä pitäisi kestää? Neljä vuotta iltatöissä kaupan kassalla! Löytyisikö mitään muuta?

Se on Josaa, kirjoitetaan Yosa. Näin oli Tomi tullut valistamaan Minnaa, kun tuulipukuämmä oli lähtenyt kaupasta. Sillä pehmeän ivallisella iskuyritysäänellään. Ja oli katseellaan samalla nuollut Minnan ylävartaloa sen, minkä kassan takaa ja kaupan muodottoman työvaatteen alta saattoi kuvitella. Eikä sitä Josaa kuulemma heidän valikoimissaan ollut. Tomi oli jäänyt notkumaan kassalle ja yrittänyt keksiä jotain jutusteltavaa, kun asiakkaitakaan ei ollut. Onneksi joku kaljalle haiseva herra oli pelastanut tilanteen ostamalla kuutoset. Tomi oli lähtenyt takaisin hyllyjentäyttötöihin.

Minna avasi polkupyöränsä lukon, otti pyörän seinänvierustalta ja nousi sen selkään. Ensimmäinen kunnon polkaisu, ja kuului rusahdus. Sen jälkeen Minnan oli vaikea säilyttää tasapainoaan, koska polkimet pyörivät tyhjää. Hänen onnistui jarruttaa hallitusti.

Saatana, pitikö niiden fillarinketjujenkin vielä tänään mennä poikki? Eikö muutenkin olisi ollut jo tarpeeksi paskaa yhdelle päivälle? Eikö se riittänyt, että ensin aamulla sai tenttitulokseksi ykkösen, sen jälkeen ei kirjastosta löytänyt kirjoja seuraavaan tenttiin, joka olisi jo viikon päästä, ja ruokalassakin oli vain limaista sienikastiketta. Saati sitten se, että poikaystävä osoittautuikin sitoutumispelkoiseksi seikkailijaksi. Ja sitten vielä töissä. Niin, töissä…

Minna nojasi valaisintolppaan ja itki. Hän ei jaksanut kiinnittää huomiota lököttävähousuiseen koiranulkoiluttajaan, joka jätti susikoiransa kiekurat asfaltille. Vielä ehtisi yöjunaan, Minna ajatteli. Jos jaksaisi taluttaa pyörän kotiin ja pakata kassit. Ja tietenkin Minna astui pehmeään kiekuraan – ja purskahti uudelleen itkuun.

Minna käveli bussipysäkiltä rautatieasemalle. Hän näki kadun toiselta puolelta, kuinka etelästä saapuva iltajuna oli juuri jarruttamassa. Yöjuna odotti lähtöään toisella raiteella. Aseman edessä kuhisi, kun saattajat ja noutajat kansoittivat parkkiruudut.

Erääseen tyhjäkäynnillä rutkuttavaan autoon syttyi sisävalo, kun Minna oli lähestymässä sitä. Valossa hän huomasi, kuinka kuljettajan paikalla istui keski-ikäinen juntti nahkatakissaan lippalakki päässä. Pelkääjän paikalta nousi ylös tuulipukuämmä. Hän lähti vaappumaan kohti asemalaituria. Minna hidasti tahtiaan ja käveli ämmän perässä.

Matkustajat purkautuivat ulos etelän junasta. Eräs hymyilevä nuori nainen raskaannäköisine laukkuineen lähestyi tuulipukuämmää. He halasivat. Minna tunsi palan nousevan kurkkuunsa.

Teemu Luojola