Sade

Sade ropisee ikkunaa vasten. 
En saa unta.
Painan pääni tyynyä vasten ja vedän peiton korviini, 
mutta sekään ei auta. 
Kuulen yhä sateen korvissani.
Hymyilen; sehän kutsuu minua luokseen. 

Nousen ylös sängystäni. Sade voimistuu,
se koputtelee ikkunaa innoissaan, 
varmaankin se tajusi minun kuulleen sen kutsun. 
Puen päälleni ja lähden ulos. 

Lähden kävelemään pitkin öisen kaupungin katuja.
On kylmä, mutta se ei haittaa.
Kaikki ovat menneet jo koteihinsa suojaan sadetta.
Edes yhtään autoa ei tule vastaani.

Pysähdyn ihmettelemään yön kauneutta.
Otan hupun pois päästäni, pistän silmäni kiinni 
ja nostan katseeni ylös tähtiin, 
annan veden valua pitkin kasvojani ja hymyilen. 
Hetken ajan tunnen olevani vapaa, 
millään ei ole enää mitään väliä.

Lähden hitaasti kävelemään keskustaan päin.
Kuljen läpi pimeiden kujien, jotka ennen tuntuivat uhkaavilta, 
läpi tyhjien autioiden puistojen. 
Yli siltojen, ohi patsaiden ja puiden. 
Tuuli heiluttaa katulamppuja saaden ne kumartelemaan. 
Minuako ne yrittävät tervehtiä?

Olo on epätodellinen. 
Mieleni tekisi laulaa. 
On olemassa vain yksi laulu joka sopii tilanteeseen. 
Laulan niin kovaa kuin pystyn.

"I'm singing in the rain!"

Sillan alta suojaa etsinyt koditon katsoo minua hölmistyneenä, 
mieleni tekisi pyytää hänetkin mukaan laulamaan. 

Kirkon kello näyttää puoli kolmea, 
mutta ajallakaan ei ole enää merkitystä. 
Tämän pienen hetken koko kaupunki on minun, vain minun.

Valium