Kuunsäteeni
Kuinka onnellinen olenkaan hetkinä,
jolloin kömmit kainalooni lepäämään.
Miten rakastankaan päiviä,
jolloin kiipeät syliini kertomaan,
että olet isin tyttö,
äitin kulta,
mummun ja vaarin pikku lintu,
nonnan muru.
Kuinka saatkaan sydämeni nauramaan
niinä hetkinä,
jolloin itsevarmuuttasi uhkuen tulet eteeni seisomaan,
taputat sormellasi rintalastaasi ja sanot:
"minä äiti".
Kuinka rakastamisen ja oppimisen arvoisia ovatkaan ne hetket,
jolloin maailmasi tuhoutuu silmissäsi,
kun äiti ei osannutkaan antaalempileluasi,
kun ei löydä tavaroidesi piilopaikkoja,
joita et itsekään muista.
Tai kuinka kyynel silmäkulmassa kimaltaen
katot vakavana,
kun äiti parsii terävällä neulalla
lelujasi kokoon.
Sinulle ne kelpasivat juuri sellaisina
- täydellisenä ja
leikkimisen arvoisina.
Ymmärrän oman roolini raskauden,
kun peitän vuotavat haavasi,
joista kuitenkin jää valkea arpi kauniille iholle.
Kun puhallan kipeitä kohtiasi,
vaikka silti sisällesi jää muisto kivusta.
Niin olet rakkaani, sinäkin, täydellinen
haavoinesi,
arpinesi.
Todellisen tuskasi, koitinkiviesi edessä
ja sielusi arpeutuessa
minä olen
VOIMATON.
Rakkaalle tyttörelleni rakkaudella, äiti