Runo 5
Paperia kuluu,
kun ajatukset harhailee.
Onneksi ne voi kasata
hetkeksi kynällä kokoon
sana sanan perään
muodostaen järjettömän lauseen,
vain helpottaaksensa oloani
kunnes unohdan
mistä se lause syntyi.
Aamukaste, iltarusko..
kaikki menettäneet todellisen merkityksensä.
Luon omaa todellisuutta,
missä mikään ei vastaa
muiden maailmaa.
Kaikukin huutaa vain omaa nimeään,
jotta kukaan ei kysyisi
"kuka siellä"
toistamiseen…
Väsymykseni puran ja loppu lukeekin näissä riveissä. Jos pitkään näkee viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa aamukasteen eikä iltaruskon, siitä voi syntyä jotain tämmöstä. Väsyneen ja hullun sanahelinää.