Lentoyhtiö Love AffAirs ja pettynyt asiakas

Auringon älytön vihamielisyys
silmiäni kohtaan
tuntuu tänään naurettavalta,
kun muuten joutuu kompastelemaan
pimeässä ihmissuhteiden portaikossa
kuin kovakuoriainen seitsemänteen jalkaansa.
Jo Aristoteles tiesi ihanteeksi
kultaisen keskitien,
mutta siinäpä sen vika – ihanne = utopia.

Viihdymme lähekkäin.
Intiimimmin oltaessa
olisimme siamilaisia kaksosia,
eikä se kaunistaisi kumpaakaan;
toistaiseksi meidät tunnistaa
eri henkilöiksi.
Elämme ulottuvuuksien siellä ja täällä.
Välimatkaa suhteellisuusteoriallisen verran,
eikä järkeeni mahdu
miten ajatuksennopeus ei ole riittävä
mielienvälisen moottoritien rakentamiseen.

Kaikki olisi korjattavissa,
jos riidat pohjautuisivat
sukupuoltenvälisiin väärinymmärrysotteluihin,
jos olisi kiinnostusta oppia.
Sinulle riittää huomata,
että toinenkin ajattelee ja tuntee,
etkä Amnestyn pelossa
tohdi säilöä minua varmemmin.
Epäparisuhdettamme onkin vaikea lopettaa,
eihän meillä mitään juttua ole…

  Tämän lentoyhtiön matkustajista
  tilastollisesti puolet kokee jotain seuraavista:
  – ratkaiseva myöhästyminen
  – eksyminen reitiltä sumussa tai ilman
  – lennon tai jatkoyhteyden peruuntuminen
  – pakkolasku
  – terroristien kaappaustapaus
  – maahansyöksy
  Toinen puoli ei ole valittanut.

Sakari Eskelinen